Ennen lomakautta on hyvä tutkailla omaa työtään, motivaatiotaan ja jaksamistaan – antaa itselleen päästötodistus suoritetusta kevätkaudesta ja koota ajatukset syksyä varten.
Paikkariippumattoman henkilöarvioinnin voi aivan hyvin järjestää kuten monipuolinen arviointi pitääkin tehdä eli laadukkaasti ja luotettavasti. Se onnistuu myös ilman fyysistä tapaamista. Asiakkaan ja osallistujan näkökulmasta hyödyt ovat ilmeiset: tehokkaampi ajankäyttö, kustannussäästöt ja vaivattomuus.
Itseohjautuvuudessa on kyse yksilön valmiudesta ottaa omistajuutta työstään, mutta se ei ole kiinni vain yksilöstä itsestään. Ihmisten kyky ottaa haltuun työnsä ja onnistua tavoitteissaan on mitä suurimmassa määrin kytköksissä työn kontekstiin – ja sitä kautta organisaation johtajuuskulttuuriin.
Ihminen valehtelee itselleen jatkuvasti – jopa siitä, että valehteleeko hän itselleen vai ei. Jo Antiikissa oivallettiin tämä, kun kysyttiin, oletko mieluummin onnellinen sika vai onneton Sokrates.
Psyconin 65-vuotisjuhlassa vieraillut Inma Martinez avasi näkymiä digitalisaation ja koneoppimisen tulevaisuuteen: "Tekoäly ei merkitse robottien vallankaappausta vaan inhimillisen osaamisen uutta esiinnousua."