Miksi olemme surkeita ennustajia?

Ennusteet esimerkiksi taloudessa ja politiikassa menevät useimmiten pieleen. Aika moni moka palautuu ihmisen vinoutuneeseen kykyyn käsitellä tietoa.

Annastiina Mäki väittelee tohtoriksi 20.4.2017

Annastiinan väitöstutkimus tarkastelee johtajuuskulttuurin olemusta ja kehittämistä asiantuntijaorganisaatioissa.

Mikael Nederström väitteli tohtoriksi

Mikaelin väitöskirjassa tutkittiin voiko toisen ihmisen persoonallisuutta arvioida luotettavasti ulkoapäin.

Lauri Luoto Psyconin toimitusjohtajaksi

Lauri on työskennellyt johtamisen kehittämisen alueella useita vuosia ja toiminut Psyconin Helsingin-toimiston aluejohtajana viimeisen vuoden ajan.

Kulttuuria vai kuluneita kliseitä?

Miten organisaatiokulttuurin ihanteen ja oikean toiminnan välille voi rakentaa sillan?

Lakimuutokset velvoittavat työnantajia

Lain asettamien uusien velvoitteiden toteuttaminen ei ole monimutkaista. Meiltä saat helposti ratkaisun erilaisiin työllistymistä edistäviin valmennuksiin.

Miksi itsensä pitäisi tuntea?

Itsetuntemus on varsinainen klisee. Kaikki puhuvat siitä, mutta harva osaa perustella, miksi se on tärkeää. Tajusin itse sen kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun viimeistelin väitöskirjaani.

Psyconille uusia osakkaita

Senior Advisor Anita Rintala-Rasmus ja aluejohtaja Lauri Luoto on kutsuttu Psycon Oy:n osakkaiksi.

Psycon Oy on Suomalainen Vastuunkantaja

Suomalainen Vastuunkantaja -merkki on yritykselle myönnetty tunnustus, joka kertoo yrityksen hoitavan velvoitteensa suomalaista yhteiskuntaa kohtaan.

Liikaa asiantuntijoita?

Yleensä hyvästä asiantuntijasta tulee huono johtaja. Kaikkein huonoin lopputulos saadaan, kun koko johtoryhmä kootaan yhden alan osaajista. Uusi tutkimus kertoo, miksi.

Tapani Haavisto hallituksen puheenjohtajaksi

Psyconin toimitusjohtaja Tapani Haavisto siirtyy nykyisistä tehtävistään yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.