Vinoutunutta päätöksentekoa esiintyy yhteiskunnassa paljon. Koronakriisi tarjoaa lukuisia esimerkkejä vinoutuneesta ajattelusta. Muutama vinouma on toistunut harvinaisen sitkeästi.
Paikkariippumaton ja hajautunut työ on tullut jäädäkseen, ja se haastaa toistemme kohtaamista, tunnekokemuksien jakamista ja yhteisöllisyyden kokemusta. Yhteisöllisyyttä vahvistavia tekoja tarvitaan nyt kipeämmin kuin koskaan.
Yksittäisen työntekijän perusteltukin kriittisyys on helppo leimata muutosvastarinnaksi, turhaksi riesaksi. Näin tehdessä menetetään kuitenkin mahdollisuus sekä muutokseen että oppimiseen. Tiedonkulku ja kommunikaatio ei ole vain tärkeä osa muutosta, vaan muutoksen tärkein työkalu.
Pandemia-aikana moni organisaatio on joutunut vastentahtoisesti vähentämään henkilöresurssejaan ja luopumaan monistakin osaajista. Nykytyönantajat tuntevat hyvin vastuunsa sekä lähtijöiden mukanaan kuljettaman työnantajakuvan suuren merkityksen ja tarjoavat tukea uudelleensuuntautumiseen.
Kun puhutaan rekrytoinnista, keskusteluun nousee jatkuvasti huoli epäoikeudenmukaisuudesta, syrjinnästä ja toisaalta toisten suosimisesta. Vaikka tiedämme, että emme saa syrjiä ketään esimerkiksi sukupuolen, iän, etnisen taustan tai ulkonäön perusteella, niin sitä kuitenkin tapahtuu edelleen työelämässä – oli se sitten tietoista tai tiedostamatonta.
Työstä palautumisesta puhutaan nyt paljon, eikä suotta. Korona-arjessa raja työn ja vapaan välillä saattaa olla jossain määrin hämärtynyt kuukausien saatossa. Toisaalta moni tietotyöläinen saattaa kokea haastavaksi (koronaa tai ei) irrottautua ajatustyöstä, joka liittyy esimerkiksi pitkäjänteisempään kehitystyöhön.
“Hyvän” määrittely on yleensä vaikeaa. Näin on ollut myös henkilöarvioinnin kohdalla. Mutta ei ole kauaa, sillä uusi ISO-standardi aikoo korjata tilanteen.
