Miksi olemme surkeita ennustajia?

08.05.2017
Jaa

Ennustamisen surkeuden syyt vaihtelevat luonnollisesti sen mukaan, minkä alan ennusteita yritetään tehdä. Silti monen virheen takaa löytyy samantyyppisiä asioita. Aika moni moka palautuu ihmisen vinoutuneeseen kykyyn käsitellä tietoa.

Ennusteet menevät useimmiten pieleen. Taloudessa, politiikassa ja kaikessa muussakin inhimillisessä toiminnassa emme näe tulevaisuutta oikein. Miksi olemme niin huonoja?

Erilaisia kognitiivisia vinoumia on löydetty kymmeniä. Siksi niitä kaikkia ei tässä voi luokitella tyhjentävästi. Seuraavassa kuitenkin muutama sellainen harha, joka näyttää erityisen sitkeältä alalla kuin alalla.

Mielen suojamekanismit

Omaa yksilöpsykologiaamme ovat erilaiset mielen suojamekanismit, joilla pyritään säilyttämään positiivinen minäkuva. Virheistä on vaikea oppia, jos sellaisia ei myönnä tehneensä edes itselleen. Optimisti voi uskoa omaan kykyynsä vielä silloinkin, kun ei enää kannattaisi.

Tietty määrä optimismia on vain hyväksi ja normaalia. Suurin osa ihmisistä esimerkiksi ajattelee ikävien tapahtumien osuvan todennäköisemmin muiden kuin omalle kohdalle. Mutta optimismikin voi mennä överiksi.

Tähän katteettomaan optimismiin liittyy harha, jossa kaikki omat onnistumiset lasketaan omaksi ansioksi ja epäonnistumiset muiden syyksi. Tämä fundamental attribution error näkyy kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Oma toiminta nähdään aina positiivisessa valossa.

Vaarallisena harha esiintyy esimerkiksi liiallisena riskinottona liiketoiminnassa, kun optimismi jyrää viileän todennäköisyyslaskennan. Usein se johtaa huonoihin päätöksiin ja pahimmassa tapauksessa tyhjentää koko yrityksen kassan.

Ankkuroituminen

Ankkuroituminen tarkoittaa fiksoitumista ensimmäiseksi kuultuun asiaan. Meillä on vahva taipumus – varsinkin paremman tiedon puutteessa –  tarttua epätoivoisesti ensimmäiseen tietoon, joka meille tarjotaan.

Onko Suomessa yli vai alle 500 miljoonaa puuta? Osa ihmisistä vastaa yli, osa taas alle. Mutta vastaatpa miten tahansa, oma arviosi puiden määrästä on todennäköisesti lähellä 500 miljoonaa. Oikea luku on kuitenkin yli 70 miljardia.

Jos vastaajalla ei ole mitään tietoa asiasta, hän on erityisen altis ankkurin ohjaukselle. Sama pätee tietysti silloin, kun vastausta ei ehdi laskea kunnolla.

Mielenkiintoinen esimerkki liittyy omaan sosiaaliturvatunnukseen ankkuroitumiseen. Erässä tutkimuksessa (Ariely, 2004) opiskelijoita pyydettiin kirjoittamaan tunnuksensa loppuosa paperille. Tämän jälkeen heidän piti arvioida tietokoneen, viinin ja suklaan käypiä hintoja.

Jos sosiaaliturvatunnuksen loppuosa päättyi suuriin numeroihin, tavaroidenkin hinta arvioitiin merkittävästi korkeammaksi. Jos tunnuksen viimeiset numerot olivat pieniä, tavaroiden hinta laskettiin alakanttiin.

Kuten esimerkeissä näkyy, meillä on vahva taipumus täyttää tarinan aukkopaikat tarjolla olevilla tiedolla, vaikka se olisi kuinka mielivaltaista. Ja kun ankkuri on kerran päässyt syntymään, sitä on vaikea sen jälkeen muuttaa.

Matemaattinen ideaali

Astetta abstraktimpi mutta yhtä inhimillinen on taipumuksemme nähdä maailma aina matemaattisesti säännönmukaisena. Aidon epävarmuuden ja todennäköisyyden sekoittaminen on hyvä esimerkki tästä vinoumasta.

Ympäröivä, kaoottinen maailma ei ole kuin kasino, jossa tapahtumien riskin voisi objektiivisesti laskea. Sen sijaan oikeassa maailmassa on kahdenlaista tiedon puutetta: 1) riskit, jotka voivat olla harvinaisia mutta kuitenkin laskettavissa tietyllä todennäköisyydellä, sekä lisäksi 2) aitoa epävarmuutta, jota ei yksinkertaisesti voi tietää mitenkään.

Nassim Taleb osoittaa erinomaisessa kirjassaan Musta Joutsen, kuinka näiden kahden sekoittaminen johtaa helposti virheoletuksiin. Lopputulos on se, että yritämme mallintaa sellaistakin, jonka mallintaminen on mahdotonta, ja ennusteemme menee pieleen.

Usein matemaattista mallintamista vaikeuttaa myös työkalujen väärä valinta. Oikeassa maailmassa kaikki tapahtumat eivät noudata moniin ennusteisiin sisäänleivottua normaalijakauman oletusta. Maailma ei ole kokonaan lineaarinen tai normaalijakautunut.

Tyypillinen esimerkki pieleen menneistä ennusteista oli vuoden 2008 finanssikriisi. Tällaisen tapahtuman todennäköisyyden suhteen monen pankin riskinanalyysi oli täysin sokea.

Tarinan opetus?

Vastaavia esimerkkejä löytyy pilvin pimein lisää. Eivätkä mielen vinoumat ole pelkkää akateemista bongailua, vaan oikeasti kaikkeen päätöksentekoomme vaikuttavia tekijöitä. Siksi niistä kannattaa olla tietoinen.

Tietoisuus ei kuitenkaan riitä. Luultavasti ainoa tapa lieventää vinoumien vaikutusta on systemaattinen harjoittelu, jossa on mukana myös palaute. Mutta kuinka moni tähän on valmis oikeasti ryhtymään? Itsepetos on tässäkin asiassa helppoa.

Psycon on järjestämässä syksyllä valmennusta vinoumista ja niiden poistamisesta. Kannattaa siis olla kuulolla, jos parempien päätösten tekeminen kiinnostaa!

PS. Isot kiitokset tätä blogia kommentoineille Thomas Brandille ja Samu Mieloselle!

Luettavaa:

Taleb, N. (2007). Musta joutsen: Erittäin epätodennäköisen vaikutus. Helsinki: Terra Cognita.

Kirjoittaja

Mikael Nederström
Tutkimusjohtaja, osakas
Kaikki tämän kirjoittajan artikkelit