Siirry sisältöön
Kategoria: Uutinen
Annastiinan väitöstutkimus tarkastelee johtajuuskulttuurin olemusta ja kehittämistä asiantuntijaorganisaatioissa.
Mikaelin väitöskirjassa tutkittiin voiko toisen ihmisen persoonallisuutta arvioida luotettavasti ulkoapäin.
Lauri on työskennellyt johtamisen kehittämisen alueella useita vuosia ja toiminut Psyconin Helsingin-toimiston aluejohtajana viimeisen vuoden ajan.
Lain asettamien uusien velvoitteiden toteuttaminen ei ole monimutkaista. Meiltä saat helposti ratkaisun erilaisiin työllistymistä edistäviin valmennuksiin.
Senior Advisor Anita Rintala-Rasmus ja aluejohtaja Lauri Luoto on kutsuttu Psycon Oy:n osakkaiksi.
Suomalainen Vastuunkantaja -merkki on yritykselle myönnetty tunnustus, joka kertoo yrityksen hoitavan velvoitteensa suomalaista yhteiskuntaa kohtaan.
Psyconin toimitusjohtaja Tapani Haavisto siirtyy nykyisistä tehtävistään yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.
Suomen Vahvimmat –sertifikaattiin oikeutettuja ovat Asiakastiedon 7-portaisen Rating Alfan kahteen ylimpään luottoluokkaan kuuluvat yritykset.
AA-luottokelpoisuusluokitus on toiseksi ylin luottoluokitus, joka luokittelee yrityksen luottokelpoisuuden hyväksi.
WWF:n julkistamat tuoreet tulokset Green Office -organisaatioiden viime vuoden ympäristötyön vaikutuksista ovat jälleen positiivista luettavaa.