Psykologisen henkilöarvioinnin tavoitteena on tuottaa luotettavaa tietoa rekrytointipäätöksen tueksi. Arvioinnissa lopputuloksen lisäksi tärkeää on myös se, miten arviointi toteutettiin. Arviointiin osallistuvan henkilön tulee kokea, että arviointiprosessi oli reilu, yhdenvertainen ja puolueeton.
Psycon seuraa arviointiensa oikeudenmukaisuuden toteutumista palautetutkimuksella, joka on ollut käytössä jo vuodesta 2011 lähtien. Pitkä seuranta antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tarkastella, miten arviointiin osallistuvat henkilöt kokevat prosessin laadun ja oikeudenmukaisuuden.
Mitä prosessioikeudenmukaisuus tarkoittaa?
Prosessioikeudenmukaisuudella tarkoitetaan kokemusta siitä, että arviointiprosessi oli reilu, johdonmukainen ja läpinäkyvä. Arvioitava ymmärtää, mitä arvioidaan, miksi arviointi tehdään ja millä perusteella johtopäätöksiä muodostetaan.
Henkilöarvioinnissa oikeudenmukaisuuden kokemus ei synny vain arvioinnin lopputuloksesta, eli esimerkiksi tuleeko henkilö valituksi haettavana olevaan tehtävään. Oikeudenmukaisuuden kokemus rakentuu myös selkeistä arviointikriteereistä, yhdenmukaisista toimintatavoista, tutkituista menetelmistä sekä ammattitaitoisesta arviointityöstä.
Psyconin henkilöarvioinneissa monimenetelmäisyys, tehtäväkohtaisesti määritellyt arviointikriteerit sekä laillistettujen psykologien asiantuntijatyö antavat parhaat edellytykset luotettavan kokonaiskuvan muodostamiseen. Psycon noudattaa arvioinneissaan myös Psykologiliiton Hyvän Henkilöarvioinnin suosituksia.
Psyconin arvioinnit koetaan reiluiksi
Vuoden 2025 palautetutkimuksen tulokset kertovat, että henkilöarviointiin osallistuneet ovat kokeneet Psyconin arviointiprosessit erittäin oikeudenmukaisiksi.
Väittämään ”Psycon kohtelee ihmisiä yhdenvertaisesti” vastaajien antama keskiarvo oli 4,68/5. Väittämän ”Uskon, että henkilöarviointi hoidettiin reilusti ja puolueettomasti” keskiarvo puolestaan oli 4,63/5.
Tulokset osoittavat, että arvioitavat kokevat tulleensa kohdelluksi tasapuolisesti riippumatta siitä, millaiseen tehtävään heitä arvioitiin tai mikä arvioinnin lopputulos oli.
Oikeudenmukaisuus hyödyttää sekä yksilöä että organisaatiota
Henkilöarviointi on monella tapaa sensitiivinen ja henkilökohtainen kokemus. Tästä syystä prosessin oikeudenmukaisuus on olennainen osa laadukasta henkilöarviointia. Se lisää osallistujan luottamusta arviointiin, auttaa hyväksymään myös vaikeita tuloksia ja vahvistaa myönteistä kokemusta rekrytointiprosessista. Organisaatioille se puolestaan tarjoaa paremmat edellytykset tehdä perusteltuja ja läpinäkyviä henkilöstöpäätöksiä.
Meille Psyconilla prosessioikeudenmukaisuus ei ole vain yksittäinen tavoite, vaan tärkeä työkalu menetelmiemme ja prosessiemme kehittämiseen. Vuoden 2025 tulokset kertovat, että tässä työssä on onnistuttu hyvin: arvioitavat kokevat henkilöarviointimme sekä yhdenvertaisiksi että puolueettomiksi. Juuri tällaiselle kokemukselle rakentuu luottamus, joka tekee henkilöarvioinnista aidosti vaikuttavan työkalun päätöksenteon tueksi.