Motivaatiopsykologia on tulossa taas muotiin. ”Tarpeista”, ”haluista” ja ”motivaatioista” käsin on selitetty niin terapian, työmenestymisen, oppimisen kuin johtamisen kehittämisenkin onnistumista.
Tiedemaailma ei ole immuuni muotivirtauksille. Tällä hetkellä tuntuu, että kun mihin tahansa katsoo, törmää tavalla tai toisella motivaation ja tarpeen käsitteisiin. Jokaiselle kulmalle on ilmaantunut julistaja, joka kertoo meille, mitä me oikeasti haluamme. Osa guruista käyttää sanaa väärin, osa oikein. Varmaa joka tapauksessa on, että motivaatio on relevantti tekijä kaikilla elämän osa-alueilla. Mutta se on harvoin sitä sillä tavalla kuin yhden totuuden julistajat kuvittelevat.
Terapiasta työelämään
Viimeksi törmäsin motivaation käsitteeseen, kun luin teologi ja terapeutti Tommy Hellstenin kirjaa, jossa puhuttiin työelämän ongelmista. Kirjassa esitettiin ajatus, että ihmisellä on tietyt perustarpeet, joiden tyydyttämättä jättäminen johtaa pahoinvointiin. Hellsten pitää tärkeimpänä tarvetta vuorovaikutukseen, jonka pitää toteutua myös työelämässä. Jos johtaja ei sitä pysty tarjoamaan, hän ei ole hyvä johtaja. Tässä ajatuksessa on varmasti osa totuutta. Ihminen on sosiaalinen eläin, joten tarve olla osa laumaa on aivan varmasti tärkeä. Muita tarpeita, joita usein nostetaan ylitse muiden, ovat tarve turvallisuuteen, arvostuksen saamiseen ja itsensä toteuttamiseen. Jokainen näistäkin voitaisiin periaatteessa julistaa kaikkein tärkeimmäksi tarpeeksi. Tai ne voitaisiin asettaa absoluuttiseen tärkeysjärjestykseen, kuten Abraham Maslow teki tunnetussa tarvehierarkiassaan.
Ihmiset ovat silti erilaisia
Oikeasti asia ei ole näin yksinkertainen. Osalla ihmisistä on isompi tarve vuorovaikutukseen, osalla taas pienempi. Sama pätee kaikkiin muihin tarpeisiin. Tarpeet ovat ennen kaikkea yksilöllisiä, joten yhtä mallia ei voi sovittaa kaikkiin ihmisiin. Psykologian haaraa, joka tutkii ihmisten välisiä eroja, kutsutaan differentiaalipsykologiaksi. Nimenomaan sieltä löytyy avain sen ymmärtämiseen, miksi yksi ihminen motivoituu rahasta, toinen hyvästä työilmapiiristä ja kolmas työn autonomiasta. Osalle ihmisistä ulkoinen palkkio työstä on ykkösjuttu, eikä siinä ole mitään väärää. Sitä on vain helpompi moralisoida kuin esimerkiksi sosiaalista tarvetta. Tosiasiassa molemmat saavat merkityksensä vasta siitä ihmisestä, jolla tarve on.
Ei ole olemassa sellaista käsitettä kuin objektiivisesti tärkeä tai vähemmän tärkeä tarve. Toki jotkut ihmiset tunnistavat paremmin perustavimmat tarpeensa kuin toiset, mutta se on eri asia. Silloin puhutaan itsetuntemuksen, ei tarpeiden erilaisuudesta.
Ihmiset ovat oikeasti ja pohjimmiltaan erilaisia sen suhteen, mitä he aidosti haluavat. Siksi ei kannata kallistaa korvaansa yhden tarpeen toitottajille. Sen sijaan kannattaa kuunnella itseä ja miettiä, mitä minä oikeasti haluan.
Haluatko kaikkea?
On Hellstenin ajatuksissa paljon järkeäkin. Esimerkiksi varoitus siitä, että ihminen voi huomaamattaan alkaa tavoitella naapurin, perheen tai julkisuuden luomia tarpeita, on aiheellinen. Kun ei ole varma, mitä itse haluaa, alkaa varmuuden vuoksi tavoitella kaikkea mahdollista. Ennen pitkää tämä johtaa tyhjyyden tunteeseen, kun huomaa, ettei mikään saavutettu tavoite vastaakaan omaa halua. Yksi kerrallaan jokainen etappi tuottaa pettymyksen. Silloin kannattaa viimeistään kysyä, mikä minua oikeasti motivoi. Sama juttu voi tapahtua uuden työpaikan suhteen. Jos huomaa, että ei sittenkään viihdy uudessa paikassa, kannattaa miettiä, halusinko oikeasti tätä paikkaa – vai luulinko vain haluavani? Olinko aidosti motivoitunut sen suhteen?
Mistä tiedän, mitä haluan?
Jos et ole varma, mitä haluat, niin mieti omia harrastuksiasi. Mitä teen silloin, kun ulkoista pakkoa ei ole, vaan teen asioita vain tekemisen ilosta? Kuinka käyttäydyn sellaisessa tilanteessa, jossa toimin vain itseäni varten? Mitä tekisin, jos saisin työpaikallani itse päättää kaikesta?
Omien tarpeiden tunnistaminen ei ole helppoa. Kuten kaikenlaisen muunkin itsetuntemuksen lisääminen, voi se tuottaa ajoittain tuskaa. Mutta se on varmasti kaiken vaivan arvoista. Kun tietää, mitä haluaa, voi keskittyä rauhassa itselle tärkeiden asioiden tavoittamiseen. Ja unohtaa kaikki turhat ulkoiset paineet.
