Psycon mukana Kilometrikisassa

18.06.2013
Jaa

Psycon osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Kilometrikisaan, jota poljetaan 1.5.-22.9.2013 välisenä aikana. Psyconin innokkaat pyöräilijät ilmoittautuivat kisaan mukaan viimeisten lumien sulaessa ennen vappua ja lisää pyöräilijöitä saatiin joukkueeseen pian kisan startattua. Kilpailussa on kolme sarjaa ja joukkueemme PsycOnWheels polkee piensarjassa, joka on tarkoitettu alle 25 pyöräilijän joukkueille. Tällä hetkellä joukkueessamme on 15 osallistujaa ja kilometrejä on kertynyt tätä kirjoittaessa jo huikeat 3 880 km!

Kilometrikisan pyrkimyksenä on kannustaa organisaatioita ja yhteisöjä yhteishengen ja kunnon kasvattamiseen. Liikunnan ilon lisäksi pyöräily tuo vapautta, kun voi omien aikataulujensa mukaan siirtyä helposti paikasta toiseen, reittivalikoima ei ole autoteihin sidottu ja  pääsee nauttimaan ulkoilmasta.

Poljemme hyvän puolesta

Joukkueemme polkee myös hyvän puolesta, sillä Psycon lahjoittaa 1 euron jokaisesta poljetusta 25 kilometristä Suomen Punaisen Ristin Ketjureaktio-kampanjalle. Tuotto käytetään kehitysmaissa tehtävään terveystyöhön mm. hankitaan paikallisille vapaaehtoistyöntekijöille mm. polkupyöriä, joiden avulla apu löytää perille nopeammin ja tehokkaammin kylästä toiseen. Lisätietoja Suomen Punaisen Ristin Ketjureaktio-kampanjasta.

Seuraa kilometriemme kertymistä ja lue lisää Kilometrikisasta täältä.