Syksyllä julkistettu kirjaprojekti on edennyt jo taittovaiheeseen. Johtamisvainu – Näkemyksellisyyttä johtamiseen -nimeä kantava artikkelikokoelma näkee päivänvalon huhtikuussa. Ansioituneiden johtajuustutkijoiden, työelämäkehittäjien ja johtajien artikkeleista koostuva teos nostaa reflektiokyvyn johtamistaitojen keskiöön. Mukana kirjoittajakunnassa on myös Psyconin huippuasiantuntijoita johtamisen kehittämisen, henkilöarviointien, tutkimuksen ja avainrekrytointien saralta.
Kirjan toimittaja, organisaatiokehittäjä ja -tutkija, Psyconin johtava konsultti Annastiina Mäki (FT, KL) on työskennellyt monipuolisesti suomalaisten pörssiyhtiöiden ja julkisorganisaatioiden johtamisen parissa. Uransa aikana hän on pannut merkille johtamisajattelun kehittymisen, mutta myös puutteita tietyissä johtamistaidoissa. ”Suomalaisessa johtamisessa näkyy osin edelleen pyrkimys ylhäältä alas -johtamiseen, mikä ilmenee esimerkiksi reflektiokyvyn ja keskusteluttamisen puutteena. Suunnan näyttäminen tarvitsee kuitenkin rinnalleen kykyä kysyä, kuulla sekä tehdä tulkintoja nykyisestä ja tulevasta yhdessä muiden kanssa.”
Teos herättää lukijansa kysymään, mitä kaikkea johtajan tulee kyetä havainnoimaan itsessään ja ympäristössään. Havainnoinnin lisäksi tarvitaan myös kykyä tehdä vaikuttavia toimenpiteitä tulosten aikaansaamiseksi. Kirjan artikkelit tuovat esille johtamistutkimuksen ajantasaista tutkimustietoa, kokemusperustaista ymmärrystä, kiinnostavia esimerkkejä sekä käytännön työkaluja johtajille, lähijohdolle ja organisaatiokehittäjille.
Kolme näkökulmaa johtamisen tukena
Mäki kertoo kirjan koostuvan kolmesta osasta, jotka sisältävät yhteensä 15 artikkelia. ”Kirjan osat tarkastelevat johtajuutta eri näkökulmista: itsen, yhteisön ja toimintaympäristön kautta. Kaikki kolme näkökulmaa ovat tarpeellisia, mutta johtaja saattaa helposti päätyä tarkastelemaan johtamistilanteitaan liian kapeasta perspektiivistä.”
Kirjan ensimmäisessä osassa haetaan vainua itseen. Artikkeleissa liikutaan mm. itsetuntemuksen ja itsereflektion, itsensä johtamisen, ajattelun vinoumien ja työstä palautumisen teemoissa.
Toisessa osassa tarkastelukulma siirretään itsestä yhteisöön. Artikkelien kautta lukija saa näkökulmia mm. työyhteisön ja johtamiskulttuurin kehittämiseen, monimuotoisuuteen, rakentavaan vuorovaikutukseen sekä toimivaan johtoryhmätyöskentelyyn.
Viimeisessä kolmannessa osassa pureudutaan johtamisympäristöön. Tässä osiossa artikkelit johdattelevat lukijat pohtimaan työn muutosta, toimintaympäristön kompleksisuutta, johtajuutta verkostoissa sekä tulevaisuuden johtamisvalmiuksia.
Huhtikuussa julkaistava Johtamisvainu – Näkemyksellisyyttä johtamiseen on jo ennakkotilattavissa suurimpien kirjakauppojen kautta.