Henkilöarviointien laatu ja luotettavuus

30.09.2013
Jaa

Helsingin Sanomien toimittaja Maria Mustranta kirjoitti viime sunnuntaina (HS 29.9.2013) Työelämä-osiossa henkilöarviointien käytöstä rekrytoinnissa:

”Henkilöarviointien käyttö työelämässä kasvaa jatkuvasti… Jos henkilöarvioinnissa on ongelmia, todennäköisin syy on, että arviointi on tehty epäammattimaisesti. Samalla  kun testaaminen on lisääntynyt työelämässä, myös huonosti hoidettujen arviointien määrä on kasvanut… Henkilöstöhallinnossa ei välttämättä olla aina tietoisia, että heppoisten testimenetelmien käyttö on lainvastaista. Työelämän tietosuojalain mukaan toimeksiantajan velvollisuus on varmistua, että testaajat ovat asiantuntevia, menetelmät luotettavia ja tulokset virheettömiä. ”

”Minusta on äärimmäisen hienoa, että Helsingin sanomat nostaa näin tärkeän asian keskusteluun. Kun henkilöarviointien vaativuus ymmärretään, huomataan varmistaa myös, että niitä ovat tekemässä riittävän koulutuksen saaneet, sertifioidut asiantuntijat, jotka osaavat käyttää oikein ja vastuullisesti psykologisia arviointimenetelmiä. Psycon Oy:n kaikki henkilöarviointeja tekevät konsultit ovat laillistettuja psykologeja ja heillä on Suomen Psykologiliiton psykologisen henkilöarvioinnin sertifiointi. Käytämme ainoastaan validoituja arviointimenetelmiä ja tutkimme jatkuvasti tekemiemme henkilöarviointien ennustetarkkuutta.”,
toteaa Tapani Haavisto, Psycon Oy:n toimitusjohtaja.

Tutkimuspäällikkömme Mikael Nederström on kirjoittanut ohjeita henkilöarviointien ostajalle, jotta hän voi varmistua sekä testaajien että menetelmien luotettavuudesta. Lue, millainen on hyvä psykologinen testi.