Johtaminen on yhä enemmän yhteisölaji, jossa monitahoisia ongelmia ei ratkota yksin, vaan yhdessä johdettavien kanssa. Tarvitaan osallisuutta ja yhdessä ajattelua – mutta miten? Törmään tähän kysymykseen päivittäin konsultoidessani johtajia heidän työnsä arjesta. Johtajan täytyy kyetä aidosti osallistamaan johdettavansa, antaa heille todellisia vaikutusmahdollisuuksia ja toimia fasilitaattorina, rinnalla kulkien.
Ammattitaitoisella fasilitaattorilla on työkalupakissaan joustavasti eri tilanteisiin ja tavoitteisiin muuntuvia menetelmiä. Fasilitointi ei kuitenkaan ole vain menetelmiä – kaukana siitä. Hyvällä fasilitaattorilla on kyky kannustaa, saada ihmiset mukaan, haastaa tuomaan esille erilaisia näkökulmia sekä vetää keskustelut ja tuotokset yhteen.
Ennen kaikkea fasilitointi tuottaa yhdessä analysoitua ja sanoitettua tolkkua alati muuttuvaan, monikytkökselliseen maailmaamme. Samalla se tuo hallinnan tunnetta ja ymmärrystä siitä, että asioihin ja tulevaisuuskuvaan on oikeasti mahdollista vaikuttaa. Vaikka yksin ajattelun hetkiäkin tarvitaan, ovat yhdessä ajattelun hetket ja niiden tuottamat ratkaisut usein vielä merkittävämpiä liiketoimintatavoitteiden ja innovaatioiden toteutumisen näkökulmasta.
Voiko johtaja toimia oman ryhmänsä fasilitaattorina?
Fasilitaattoria voidaan kuvata neutraaliksi ryhmäprosessin ohjaajaksi. Hän arvostaa erilaisia mielipiteitä, ei anna valmiita vastauksia ja ohjaa työskentelyä joustavasti ryhmän rinnalla, ei yläpuolella. Neutraalius on luonteva kriteeri fasilitoidessani ulkopuolisena kehittäjänä yhteistyöorganisaation johtoryhmän tai kehittämishankkeen työskentelyä.
Onnistuuko edellä kuvatun roolin ottaminen sitten oman ryhmän johtamisessa? Onhan tiimin esimies tai projektia luotsaava johtaja kaikkea muuta kuin neutraali taho käsiteltävien asioiden suhteen. Johtajaan kohdistuu tutkimusteni ja kehittäjäkokemusteni pohjalta monia ristiriitaisia odotuksia. Häneltä odotetaan kysymysten lisäksi myös vastauksia, suunnan näyttöä ja määrätietoista otetta. Itse vastaan esittämääni kysymykseen kyllä, mutta alla olevin reunaehdoin.
Ensinnäkin johtajan on tärkeä kuvata muille fasilitoijan roolinsa jo työskentelyn alussa. Toiseksi osallistamisen tulee keskittyä asioihin, joihin ryhmän jäsenillä on aidosti vaikutusmahdollisuuksia. Se ei saa olla näennäistä ”sitouttamista” jo tehtyihin päätöksiin. Kolmanneksi työskentelyssä syntyneet tuotokset on tärkeätä vetää yhteen ja kytkeä jatkotoimiin, mikä luo selkeyttä ja jäntevyyttä – ja samalla luottamusta fasilitoijan johtamistehtävään.
Yksittäisiä fasilitointimenetelmiä tärkeämpää on kuitenkin johtajan fasilitoiva ote: että hän kysyy, mahdollistaa, ilmaisee kiinnostuksensa ja hyödyntää johdettaviensa näkemyksiä.
Osallisuus edellyttää luottamusta ja yhteistä kontekstia
Tunteakseen olevansa osallisia ihmiset janoavat työlleen ja yhteisölleen myös merkitystä. Miksi olemme ryhmänä olemassa? Mitkä asiat meitä yhdistävät? Entä mikä on työmme merkitys suhteessa organisaatiomme strategiaan tai verkostomme päämääriin?
Toimiva itseohjautuvuus kaipaa tuekseen yhdessä sanoitettua nykyisyyttä ja tulevaisuuskuvaa. Siksi yksilön itseohjautuvuuteen keskittymisen sijaan kannattaa organisaatioissa panostaa yhdessäohjautuvuuden kehittämiseen. Ja juuri siksi kompleksisessa työelämässä korostuu johdon ja vastuuhenkilöiden taito fasilitoida – ohjata ryhmää siten, että osaajajoukon kokemus tulee hyödynnettyä ja valjastettua parhaiden ratkaisujen löytämiseen.
Syvenny aiheeseen:
- Mäki, A. (2020) Jännitteitä ja yhteiskehittelyä – kompleksisuus asiantuntijayhteisöjen johtamisen arjessa.
- P. Vartiainen & H. Raisio (toim.) Johtaminen kompleksisessa maailmassa. Viisautta pirullisten ongelmien kohtaamiseen. Gaudeamus. 87-107.
