Ajankohtaista
Tutustu Psyconin ajankohtaisiin uutisiin ja asiantuntijoidemme blogikirjoituksiin.

Tekes tukee Psyconin tuotekehitystä
Tekes on myöntänyt Psyconille rahoitusta globaalin henkilöarviointikonseptin kehittämiseen.

Psycon korkeimmassa luottoluokassa
Suomen Asiakastiedon tuoreimman Rating Alfa -luokituksen perusteella Psycon on noussut korkeimpaan AAA-luottoluokkaan ja Psyconille on näin myönnetty Suomen Vahvimmat -sertifikaatti.

Tunnetko tarpeesi?
Tällä hetkellä tuntuu, että kun mihin tahansa katsoo, törmää tavalla tai toisella motivaation ja tarpeen käsitteisiin. Motivaatio on kyllä relevantti tekijä kaikilla elämän osa-alueilla, mutta tarpeet ovat ennen kaikkea yksilöllisiä, joten yhtä mallia ei voi sovittaa kaikkiin ihmisiin.

Anu Säilä-Kiukas Helsingin aluejohtajaksi
Anu on Psyconin osakas ja hän on työskennellyt seniorikonsulttina henkilöarviointien parissa jo vuosia.

Miksi olemme surkeita ennustajia?
Ennusteet esimerkiksi taloudessa ja politiikassa menevät useimmiten pieleen. Aika moni moka palautuu ihmisen vinoutuneeseen kykyyn käsitellä tietoa.

Annastiina Mäki väittelee tohtoriksi 20.4.2017
Annastiinan väitöstutkimus tarkastelee johtajuuskulttuurin olemusta ja kehittämistä asiantuntijaorganisaatioissa.

Mikael Nederström väitteli tohtoriksi
Mikaelin väitöskirjassa tutkittiin voiko toisen ihmisen persoonallisuutta arvioida luotettavasti ulkoapäin.

Lauri Luoto Psyconin toimitusjohtajaksi
Lauri on työskennellyt johtamisen kehittämisen alueella useita vuosia ja toiminut Psyconin Helsingin-toimiston aluejohtajana viimeisen vuoden ajan.

Kulttuuria vai kuluneita kliseitä?
Miten organisaatiokulttuurin ihanteen ja oikean toiminnan välille voi rakentaa sillan?

Lakimuutokset velvoittavat työnantajia
Lain asettamien uusien velvoitteiden toteuttaminen ei ole monimutkaista. Meiltä saat helposti ratkaisun erilaisiin työllistymistä edistäviin valmennuksiin.

Miksi itsensä pitäisi tuntea?
Itsetuntemus on varsinainen klisee. Kaikki puhuvat siitä, mutta harva osaa perustella, miksi se on tärkeää. Tajusin itse sen kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun viimeistelin väitöskirjaani.