Tomi Niinivirta Psyconin kehityspäälliköksi

07.04.2026
Jaa

Psycon on nimittänyt Tomi Niinivirran kehityspäälliköksi tukemaan palveluiden uudistamista ja teknologian entistä parempaa hyödyntämistä. Uusi rooli vahvistaa Psyconin asemaa kehittyvänä konsulttitalona.

Niinivirta on työskennellyt Psyconilla neljän ja puolen vuoden ajan henkilöstökonsulttina. Työuransa aikana hän on ollut mukana useissa Psyconin sisäisissä kehityshankkeissa ja päässyt tarkastelemaan toimintaa monesta eri näkökulmasta.

”Olen aina ollut kiinnostunut teknisistä kehityshankkeista. Aiemmissa työpaikoissani olen ollut mukana kehittämässä digitaalisia psykologipalveluita ja -menetelmiä ja niiden käyttöönottoa. Kun Psyconin kehityspäällikön roolia tarjottiin, tartuin mahdollisuuteen epäröimättä”, Niinivirta kertoo.

Ennen Psyconille siirtymistään Niinivirta on työskennellyt muun muassa työterveyspsykologina. Aikaisempi työ on syventänyt hänen ymmärrystään työelämän vaatimuksista sekä siitä, miten tilaaja-asiakkaiden ja prosesseihin osallistuvien henkilöiden moninaiset tarpeet voidaan sovittaa yhteen.


Sujuvampia palveluprosesseja asiakkaiden tarpeisiin

Viime vuosina Psyconin kehityshankkeissa on panostettu erityisesti palveluprosessien virtaviivaistamiseen sekä palvelun nopeuden ja joustavuuden lisäämiseen. Henkilöarviointien tilaamista varten on otettu käyttöön verkkotilauslomake, joka käynnistää arviointiprosessin heti tilauksen vastaanottamisen jälkeen.

Rekrytointeja varten on otettu käyttöön uusi järjestelmä, joka mahdollistaa muun muassa anonyymien rekrytointien toteuttamisen aikaisempaa paremmin. Myös organisaatioiden kehittämisessä hyödynnettävät menetelmät on keskitetty uudistettuun PsycOnline -portaaliin.

Niinivirralle tekninen kehitys ei ole itseisarvo, vaan väline asiakasarvon parantamiseen.
”Kaikissa kehityshankkeissa kantava ajatukseni on se, miten pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistäkin paremmin. Viime vuosina erityisesti palvelun nopeus ja ketteryys ovat korostuneet asiakkaiden tarpeissa, ja tähän haluamme pystyä vastaamaan. Palvelun tulee olla sujuvaa sekä tilaaja-asiakkaille että prosesseihin osallistuville ihmisille”, hän kertoo.


Kohti tekoälyä ja datan laajempaa hyödyntämistä

Tulevaisuuteen katsoessa Niinivirta nostaa esiin kaksi keskeistä kehitysteemaa: tekoälyn ja datan laajemman hyödyntämisen.

Tekoälyn käyttöön liittyvät mahdollisuudet kiinnostavat meitä. Haluamme selvittää, miten tekoäly voisi tehostaa asiantuntijoidemme työtä ja parantaa työmme laatua. Meille tekoäly voi olla hyvä renki, mutta isännäksi siitä ei ole, eikä se voi koskaan korvata asiantuntijoidemme ihmisosaamista”, Niinivirta painottaa.

Tekoälykehityksen rinnalla myös Psyconin mittavan data-aineiston hyödyntämistä tullaan laajentamaan. Jo nyt arviointiprosesseista kertyvää dataa hyödynnetään tutkimustyössä, mutta jatkossa datalla halutaan tuottaa lisäarvoa myös asiakasorganisaatioille.

Kun Psyconin kanssa tehdään yhteistyötä, organisaatio voi hankekohtaisen tiedonkeruun lisäksi rakentaa laajempaa ymmärrystä esimerkiksi omasta hakijakunnastaan, henkilöstöstään ja organisaatiokulttuuristaan”, Niinivirta kuvaa.

Uudessa kehityspäällikön roolissa Niinivirran työpöydälle mahtuu monenlaisia kehitysteemoja niin käynnissä olevissa hankkeissa, kuin tulevaisuuden suunnitelmissakin. Määrätietoisen kehitystyön rinnalla inhimillinen osaamisen ja psykologinen asiantuntemus pysyvät Psyconin toiminnan ytimessä.