Nykyinen tiedon määrä on muuttumassa painajaiseksi työntekijälle. Määrä korvaa laadun ja estää tekemästä oikeita johtopäätöksiä. Keskittymisvaikeudet ja työn tuottavuuden romahtaminen ovat suoraa seurausta liiallisesta ärsykeähkystä. Millä sitä vastaan voi taistella?
Ilmiö ei ole uusi, vaikka näin voisi luulla. Jo ennen sähköpostia ja älypuhelimia Police lauloi Stingin johdolla:
“too much information driving me insane, too much information running through my brain.”
Vuosi oli tuolloin 1981. Nyt yhä useammalla ihmisellä aivojen ylikuormitus on jo todellisuutta.
Tarkkaavaisuushäiriö ja hissien napit
Muutama vuosi sitten amerikkalainen psykiatri kertoi, kuinka hänen vastaanottonsa alkoi täyttyä nuorista aikuisista, joilla on selviä tarkkaavaisuushäiriön oireita. Omituista oli se, että kyse oli normaalista, työssä käyvästä aikuisväestöstä.
Kirjailija James Gleick luonnehti ilmiötä osuvasti arkipäivän havainnolla: hisseissä oviensulkunapit ovat nykyisin kaikkein kuluneimmat. Kirjassaan Faster: The Acceleration of Just About Everything Gleick kuvaa yhteiskuntaa, jossa kaikki pitää tehdä entistä nopeammin, vaikka se ei olisi enää mahdollista.
Ilmiölle on annettu nimeksi ADT (attention deficit trait). Toisin kuin synnynnäinen AD/HD (tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö), ADT on yleistynyt ympäristön kognitiivisen kuormituksen takia. ADT syntyy tyypillisesti hektisessä ympäristössä, joka on jo niin kaoottinen, että ajanhallintakonsulttien apukaan ei enää tehoa.
Näkyy myös aivoissa
Uudemmat tutkimustulokset ovat löytäneet ADT:n vastineen myös neuraalisella tasolla. Kaoottisessa ympäristössä hermoston ja verenkierron luontainen toiminta muuttuu. Normaalisti analyyttiselle ja järkevälle ihmiselle syntyy taistele tai pakene reaktio.
Aivojen alueella tämä näkyy siten, että sisemmät osat ottavat hallinnan, jolloin tunneperäiset stressi- ja pelkoreaktiot voimistuvat. Tämä puolestaan saa ihmisen kognitiivisen ajattelun kapeutumaan ja suorituskyvyn laskemaan. Maailma ja muut ihmiset muuttuvat mustavalkoisiksi.
Pikkuhiljaa aivojen kyky syventyä ja keskittyä uusiin asioihin katoaa. Oppimisen kannalta keskeiset mekanismit tuhoutuvat ja stressitaso lisääntyy, vaikka työn määrä itsessään pysyisi samana. Pelko ja pakko astuvat luontevan työnilon tilalle. Siinä sivussa myös työntekijän tuottavuus putoaa.
Jos ADT leviää yksilöistä työpaikkoihin ja sieltä laajemmalle, niin miten käy yhteiskunnalle? Onko vaarana, että kokonainen yhteiskunta voisi ajautua pikkuhiljaa kohti kollektiivista tarkkaavaisuushäiriön tilaa?
Mistä apua tietotulvaan?
Paremmilla ajan- ja dokumentinhallintakeinoilla ei pitkälle pötkitä, jos ongelma on päässyt riittävän pahaksi. Jotta muutos ulottuisi myös neuraaliselle tasolle, tarvitaan huomattavasti järeämpiä toimenpiteitä.
Olennaista olisi löytää keino, jolla ärsyketulva saadaan hiljennettyä ja aivot pakotettua lepotilaan. Keskittymistä vaativista harrastuksista on apua, jos ne tarjoavat kognitiivisen tauon työasioista. Myös ympäristön pitää olla sellainen, että se on riittävästi rauhoitettu.
Mikä tahansa harrastus ei toimi, vaan nimenomaan sellainen, joka vaatii huomion ja keskittymisen suorituksen ajaksi. Liikunta todistetusti auttaa vapauttamaan aivoissa välittäjäaineita, jotka laskevat elimistön stressitilaa.
Myös meditaatio on jo useammissa tutkimuksissa osoittautunut toimivaksi metodiksi. Jo muutaman minuutin päivittäinen harjoitus alkaa pikkuhiljaa näkyä aivoissa. Subjektiivisen hyvinvoinnin neuraalinen vastine on mitattavissa jo noin kahdeksan viikon päästä meditaation aloittamisesta.
Etuotsalohkon aktiivisuus kasvaa, ja limbisessä järjestelmässä, aivojen sisäosissa sijaitsevan mantelitumakkeen koko pienenee. Tämä auttaa lisäämään tietoista kontrollia ajatteluun ja hillitsemään subjektiivisia stressireaktioita. Pikkuhiljaa umpisolmu avautuu.
Voisiko olla niin, että meditaatio on juuri se keino, joka kääntää informaatiokelloa taaksepäin? Tietotulvaan emme enää voi vaikuttaa, mutta omia aivojamme voimme päivittää. Bonuksena saamme meditaation kaikki myönteiset vaikutukset.
