Erika Sauer kirjoittaa tunteista johtamisessa

Psycon Oy:n seniorikonsultti Erika Sauer on ollut mukana työstämässä uutta kirjaa johtamisesta. Omassa osuudessaan hän käsittelee tunteita johtamisessa.

Persoonallisuuden arviointi – arvausta vai evoluutiota?

Yleensä ensimmäinen asia, jonka uudesta ihmisestä näemme, on ulkonäkö. Mutta samalla hetkellä alamme miettiä pintaa syvemmälle.

Vahvoja ammattilaisia Pietarissa

Pietarin-toimistossa asiakkaitamme palvellaan ammattitaidolla. Modernit ja viihtyisät arviointitilamme sijaitsevat Pietarin keskustassa.

Vahvistamme palvelukykyämme Kuopiossa

Olemme kehittäneet alueellista palvelukykyämme asiakkaidemme tarpeiden mukaan. Jatkossa palvelumme ovat saatavissa Kuopion alueella entistä joustavammin.

Nimityksiä Psyconin Venäjän-tytäryhtiössä

Kokenut henkilöstöalan ammattilainen Natalia Ganina on nimitetty Psyconin venäläisen tytäryhtiön OOO Psycon RUSin pääjohtajaksi.

Psycon Kauppalehden Menestyjäyritys 2012

Psycon Oy on taloudellisen suorituskykynsä perusteella luokiteltu menestyjäyritykseksi. Menestyjäluokitus on myös osoitus siitä, että yrityksen johto ja organisaatio toimivat tehokkaasti ja että yrityksestä löytyy tarvittavaa liiketoimintaosaamista.

Johtaja, tunnetko itseäsi?

Jo antiikin aikana tiedettiin, että on hyve tuntea itsensä. Sama ajatus tulee yhä uudelleen esille, kun listataan hyvän johtajan ja esimiehen piirteitä.

Luovasti luovuutta tutkimassa

Luovuuden mittaaminen ja yleispätevästi määritteleminen on ollut aina vaikeaa. Mittaaminen ja luovuus ovat sanaparina todellinen epäyhtälö. Monelle mittaaminen, analyysi ja rationaalisuus ovat mahdollisimman kaukana luovuudesta.