Ympäristömerkintä löytää parhaat asiantuntijat anonyymin rekrytoinnin avulla
12.3.2026

Joutsenmerkin tuntee lähes jokainen suomalainen, mutta harvempi tietää, millaista asiantuntijatyötä sen taustalla tehdään.
Ympäristömerkintä Suomi edustaa Joutsenmerkkiä eli pohjoismaista ympäristömerkkiä sekä EU-ympäristömerkkiä Suomessa. Parinkymmenen työntekijän joukosta löytyy niin diplomi-insinöörejä kuin luonnontieteilijöitä, kertoo toimitusjohtaja Riikka Holopainen.
”Asiantuntijamme osallistuvat ympäristömerkkien kriteerien kehittämiseen, käsittelevät hakemuksia ja valvovat luvanhaltijoita. Lisäksi vastaamme merkkien markkinoinnista ja viestinnästä. Tehtäväkenttä on laaja ja vaatii monialaista osaamista. Myös hyvät viestintätaidot ovat tärkeitä, sillä teemme tiivistä yhteistyötä parinsadan pohjoismaisen kollegan kanssa”, hän kuvailee.
Rekrytoinnissa Ympäristömerkki on jo vuosia luottanut Psyconin apuun ja ammattitaitoon. Psycon tukee yritystä rekrytointiprosesseissa ja tekee henkilöarviointeja päätöksenteon tueksi.
”Teemme yleensä useita rekrytointeja vuodessa. Pelkästään yhteen tehtävään viime vuonna tuli yli 200 hakemusta, joiden käsittely yksin olisi ollut aivan mahdotonta. Onneksi olimme sopineet Psyconin kanssa, että he etsivät meille viisi kärkiehdokasta, sillä meidän resurssimme eivät olisi siihen riittäneet”, Holopainen kertoo.
Pitkä perehdytys edellyttää onnistunutta rekrytointia
Oikeiden tekijöiden löytäminen vaativiin asiantuntijatehtäviin ei ole aina helppo tehtävä.
Koska yhdellä asiantuntijalla voi olla vastuullaan useita eri tuoteryhmiä, on lähes mahdotonta löytää hakijaa, joka hallitsisi ne kaikki jo valmiiksi. Siksi rekrytoinnissa painottuukin osaamisen rinnalla kyky omaksua uusia asioita nopeasti, kertoo Psyconin rekrytointikonsultti Laura Allaix.
”Keskustelemme tarkasti rekrytointiprosessin alussa siitä, millaista osaamista tarvitaan ja mitä voidaan opettaa työn ohessa. Tärkeintä on löytää henkilö, jolla on oikea osaaminen ja joka sopii organisaatioon.”
Kärkiehdokkaille tehtävät psykologiset henkilöarvioinnit tuovat päätöksenteon tueksi pintaa syvempää tietoa paitsi hakijan osaamisesta myös tämän sopivuudesta Ympäristömerkinnän tiimiin. Erityisen arvokasta arviointien tuottama tieto on silloin, jos päätös on tehtävä useamman tasaväkisen ehdokkaan välillä.
”Rekrytointi on aina iso satsaus. Kun meille tulee uusi asiantuntija, hän tarkastaa alkuun hakemuksia vanhemman asiantuntijan kanssa ja pääsee toimimaan itsenäisesti noin vuoden kuluttua. Siksi rekrytoinnin onnistuminen on erittäin tärkeää”, Holopainen kertoo.
Henkilöarviointeja hyödynnetään myös sisäisissä rekrytoinneissa, kun asiantuntijoita valitaan uusiin, entistä vaativampiin tehtäviin.
”Ne tuovat myös henkilöstölle turvallisen olon, että rekrytointeja ei tehdä mielivaltaisesti tai suosikkeja valiten, vaan että kaikki hakijat ovat samalla viivalla”, Holopainen huomauttaa.
Anonyymi rekrytointi auttaa välttämään vinoumat
Arvot ovat vahvasti läsnä Ympäristömerkinnän kaikessa toiminnassa. Vastuullisuuden halutaan näkyvän myös rekrytointiprosessissa aina työpaikkailmoituksesta hakuprosessin kulkuun.
”Haluamme kertoa, että teemme työtä, jolla on merkitystä. Ympäristöhaasteiden ratkominen on jokaiselle meistä kunnia-asia, ja myös meille töihin haluaville on tärkeää, että he pääsevät tekemään vastuullista työtä”, Holopainen kertoo.
Ympäristömerkinnän rekrytoinnit tehdään tätä nykyä anonyymisti. Hakemukset käsitellään ilman hakijoiden tunnistetietoja, eli esimerkiksi hakijan nimi, kuva, syntymäaika, sukupuoli, yhteystiedot tai äidinkieli tulevat rekrytoijan tietoon vasta prosessin edetessä.
Perinteisen hakemuskirjeen laatimisen sijaan hakijat vastaavat hakulomakkeella haettavaan tehtävään ja organisaation kriteereihin liittyviin avoimiin kysymyksiin, valottaa Psyconin Allaix anonyymin rekrytoinnin kulkua.
”Rekrytointijärjestelmämme mahdollistaa anonyymin rekrytointiprosessin aina haastatteluihin saakka. Myöskään henkilö, joka antaa hakijoille lisätietoa tehtävästä puhelimitse tai sähköpostitse, ei ole osallisena päätöksentekoprosessissa, eli tässäkin vaiheessa rekrytointia pidetään huolta anonyymiudesta.”
Anonyymi rekrytointi on ollut menestys sekä Ympäristömerkinnän että Psyconin näkökulmasta. Jokaisella meistä on tiedostamattomia vinoumia, jotka saattavat johtaa tietynlaisten hakijoiden suosimiseen, Holopainen uskoo.
”Huomasin aiemmin itse hakemuksia seuloessani, että väkisinkin tietyt asiat vaikuttavat ajatteluun ja mielikuvien muodostumiseen. Jotta saamme valittua parhaimmat työntekijät, meillä ei saa olla minkäänlaista ennakkoasennetta minkään suhteen, oli kyse sitten iästä, sukupuolesta tai muusta tekijästä.”
Rekrytointi on aina kahden kauppa
Holopainen kehuu yhteistyötä Psyconin kanssa helpoksi ja sujuvaksi. Rekrytointiprosessiin on aina helppo lähteä, kun kumppanit tuntevat toisensa jo vuosien takaa.
”Psyconille on muodostunut todella hyvä ymmärrys siitä, millaisia henkilöitä meille tarvitaan ja minkälaiset henkilöt sopivat meille. Se parantaa myös rekrytoinnin onnistumista”, hän toteaa.
Pitkäaikaisen kumppanuuden tehoon uskoo myös Allaix.
”Mitä paremmin opimme tuntemaan organisaation, sitä paremmin pystymme vastaamaan kaikkien osapuolten tarpeisiin. Rekrytointi on kuitenkin aina kahden kauppa: Ympäristömerkintä löytää tehtävään oikean henkilön, mutta myös ehdokas viihtyy uudessa tehtävässään.”
Teksti: Lotta Heikkeri

Suorahaku
Pitkäaikainen kumppanuus tuo tehokkuutta Vakuutuskeskuksen rekrytointeihin