Jos näistä kahdesta pitäisi valita, niin kumpi olisi yrityksen tulevaisuuden kannalta tärkeämpi asia? Kumpikin, sanoisivat useimmat ihmiset. Eivätkä ne olekaan toisiaan poissulkevia tekijöitä – näiden kahden yhteys on tiedetty jo pitkään. Mutta aika monta vuosikymmentä kesti, ennen kuin näiden dynamiikkaan liittyvät syy- ja seuraussuhteet tutkittiin perin pohjin.
Vuosien varrella ehdittiin ihmetellä monta kertaa sitä, aiheuttaako työhyvinvointi kasvua tuottavuudessa, vai onko hyvinvointi vain mukava seuraus siitä, että yrityksellä menee taloudellisesti hyvin.
Jos asiaa kysyi ekonomilta, vastaus oli se, että taloudellinen kasvu lisää työhyvinvointia. Ihmistieteilijä taas oli sitä mieltä, että työhyvinvoinnin lisääminen kasvattaa myös tuottavuutta. Kompromissihakuinen jees-mies sanoi, että molemmat ovat oikeassa ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Nyt tiedetään, kuka oli oikeassa. Psykologiaa ei suotta ole kutsuttu arvaustieteeksi – tutkimus nimittäin selvitti, että ihmistieteilijän arvaus oli paras. Ei ehkä aukottoman oikea, kuten ei mikään näkemys ihmistieteissä, mutta kuitenkin lähimpänä totuutta.
Vanha kiista ratkesi massiivisella pitkittäistutkimuksella hollantilaisen finanssialan HR-ohjelmassa. Tutkimuksessa käytiin läpi erilaiset uskomukset tuottavuuden ja työhyvinvoinnin välisistä suhteista. Asiaa selvitettiin valtavalla 14 000 ihmisen otoksella ja useamman vuoden aikana. Tämä tapa antoi mahdollisuuden kausaalisuhteiden perinpohjaiseen selvittämiseen. Lopputulos oli hyvin mielenkiintoinen.
Kun erilaisia kausaalimalleja kokeiltiin, niin huomattiin, että selvin yhteys löytyy nimenomaan niin päin, että työhyvinvointi lisää tuottavuutta – eli täsmälleen, kuten ihmistieteilijä oli ennustanut. Tuottavuudesta oli kyllä pieni yhteys joihinkin työhyvinvoinnin osioihin, kuten tunteeseen työpaikan säilyvyydestä.
Mutta oikeastaan kaikissa muissa hyvinvointimittareissa kausaalisuhde kulki toiseen suuntaan: kun hyvinvointi lisääntyi, tuottavuus kasvoi, mutta ei päinvastoin.
Behavioristit ja brutaaliekonomistit olivat siis väärässä: ihminen ei ole ennustettava kone, joka kepillä ja porkkanalla toimii optimaalisesti, vaan pikemminkin ympäristön, hyvän esimiestyön ja oman persoonallisuuden summana toimiva kokonaisuus, jota ei voi mekaanisesti selittää. Triviaali löytöhän tämä useimmille HR-ihmisille on, mutta tutkimustiedon mukaan myös harvinaisen tosi.
On mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon tämä tutkimus tulee vaikuttamaan yritysten HR-käytäntöihin, vai vaikuttaako se ollenkaan. Kliseitä hyvän esimiestyön ja työhyvinvoinnin kansantaloudellisesta merkityksestä on kuultu jo riittävän pitkään. Mutta ensimmäistä kertaa voi oikeasti väittää, että ne eivät ole pelkkiä fraaseja, vaan oikeaa tutkimustietoa.
