Aiheena narsismi on ainakin pintatasolla loppuun kaluttu. Naistenlehdet ovat kaivaneet narsisteja parisuhteista, työpaikoilta ja julkisuudesta. Millä erottaa oikea tieto kaikenlaisen psykolöpinän seasta?
Ajan henki
Leimojen lyöminen ajan hengen mukaisesti on aina helppoa. Psykokulttuurisessa ympäristössä jokainen maallikko haluaa jakaa diagnooseja. Ajoittain lähes noitavainoisessa ilmapiirissä jokaisen ex-mies- tai ex-naisystävä on todennäköinen narsisti.
Uskon silti, että kaiken kohinan takaa löytyy ihan aiheellinen huoli. Yllättävän moni epäonnistunut rekrytointi juontaa juurensa tavalla tai toisella narsistisista piirteistä.
Joko narsistiset piirteet työpaikoilla ovat ihan oikeasti yleistyneet tai sitten niitä vain havaitaan helpommin. Lopputulos on joka tapauksessa se, että asia on tapetilla ja pysyy – halutaan sitä tai ei.
Narsismin teemaa ei voi jättää kokonaan terveydenhuollon ammattihenkilökunnan käsiin. Vielä vähemmän apua on itseoppineista maallikoista. Tähän väliin jää suuri harmaa alue, joka näkyy nimenomaan henkilöarvioinnissa ja rekrytoinnissa.
Johtotehtävissä yleisin
Vanha fraasi siitä, että johtajat ovat muita useammin narsisteja, pitää paikkansa. Tämä ei ole ihme, sillä vallan ja ihailluksi tulemisen tarve ovat keskeisiä piirteitä narsismissa. Siksi narsistit hakeutuvat luonnostaan johtaviin asemiin.
Narsistille on ominaista itsekritiikin puute, oman egon pönkittäminen ja omien etujen ajaminen yhteisen tavoitteen sijaan. Jos urakierto on nopeaa ja organisaatiossa tapahtuu paljon muutoksia, tällainen henkilö saattaa jatkaa pitkäänkin jäämättä kiinni. Kun virheet ja väärinkäytökset huomataan, narsistinen pomo on jo muualla.
Ympäristö voi myös pönkittää narsistisia piirteitä. Jos ura on nousujohteinen ja pidäkkeet johtajan ympäriltä poistuvat pikku hiljaa, alkaa myös tilanne ruokkia persoonallisuushäiriötä. Kriittistä palautetta ei enää kuule, eikä kukaan uskalla väittää vastaan. Tämä voi johtaa suuruudenhulluihin päätöksiin.
Itsekritiikin puute
Eräässä ryhmätyötilanteessa tutkittiin narsismitesteissä korkeat pisteet saaneiden toimintaa. Kun omaa suoritusta piti jälkeenpäin arvioida, moni ryhmän jäsenistä arvioi itsensä yläkanttiin. Joukossa oli narsisteja, mutta myös muita yliarvioijia.
Ero syntyi siinä vaiheessa, kun koko joukolle näytettiin videolta oma suoritus. Normaali yliarvioija korjasi itsearviotaan alaspäin, mutta narsisti ei edelleenkään tunnistanut virheitään. Kyse oli todennäköisesti siitä, ettei hän ainoastaan jättänyt hölmöilyään myöntämättä, vaan hän ei aidosti havainnut toiminnassaan mitään ongelmia.
Kliinisessä maailmassa sama ilmiö näkyy siinä, että narsisti on erittäin hankala terapoitava. Kun kaikki tarve ja motivaatio itsensä muuttamiseen puuttuu, ei lopputuloskaan yleensä ole hyvä. Miksi muuttua, jos sittenkin – lähipiirin ja terapeutin huolesta huolimatta – on virheetön ihminen?
Narsismi vai psykopatia?
Usein narsismiin liittyy myös muiden ihmisten estoton hyödyntäminen. Tässä suhteessa piirre muistuttaa psykopatiaa. Mutta narsismissa on taustalla aina ihailluksi tulemisen halu, tietty sosiaalinen tarve, kun taas psykopaatti voi olla täysin piittaamaton muista ihmisistä.
Lisäksi kunnianhimo ja ulkoisen statuksen haaliminen on se, mikä erottaa narsistin psykopaatista. Psykopaattijohtajista on puhuttu paljon, mutta uskoisin, että narsismi on johtotehtävissä vielä tyypillisempää. Se nimittäin voi näyttäytyä juuri sellaisena energisenä muutosvoimana ja kunnianhimona, jota yrityksiin usein kaivataankin.
Jos narsistin oma etu ja yrityksen etu kulkevat käsi kädessä, saattaa todellisten motiivien paljastumiseen mennä pitkäänkin. Jos tähän lasketaan mukaan organisaatio, jota halutaan hinnalla millä hyvänsä muuttaa, on narsisti omassa elementissään.
Riittävä ripaus narsismia
Kaikesta huolimatta hyvässä johtajassa on kuitenkin ripaus narsismia. Sitä on oltava juuri sen verran, että ihminen uskoo itseensä hankalassa tilanteessa. Tarve sietää riskejä, aikaansaada muutoksia ja uskallus tehdä hankaliakin päätöksiä ovat toisinaan tarpeen.
