Harva työelämässä oleva voi välttää ryhmätöitä, sosiaalisia tilaisuuksia tai avokonttoreita. Persoonallisuuteen liittyvä tutkimus kuitenkin viittaisi siihen, että pakkososiaalisuudesta luopumalla työympäristömme toimisi paremmin.
Suomalainen introvertti
Kun olin muutama viikko sitten käymässä Englannissa, kuulin paikalliselta kollegaltani vitsin, jossa on paljon totuutta:
”Mikä on suomalaisen ekstrovertin ja introvertin ero? Introvertti tuijottaa omiin kenkiinsä, ekstrovertti kaverinsa kenkiin.”
Onhan näitä muitakin stereotypioita. Suomalainen kokee epäluontevaksi spontaanin jutustelun ilman asiaa. Suomalainen ei pidä improvisoituja puheita. Suomalainen kaipaa hiljaisuutta. Liian puhelias ventovieras on usein jotenkin epäilyttävä. Ja niin edelleen.
Eivät nämä käsitykset ole täysin tuulesta temmattuja. Suomalainen kulttuuri on sosiaalisesti enemmän sisäänpäin kuin ulospäin painottunut. Suhtautuminen vuorovaikutustilanteisiin on ollut kulttuurissamme ristiriitaista. Sosiaalinen sujuvuus on periaatteessa suotavaa mutta silti jotenkin epäluontevaa.
Emme ole enää yksin. Amerikkalainen kirjailija Susan Cain, toteaa, että on ihan ok olla introvertti. Tai oikeastaan on jopa hyvä asia olla enemmän sisäänpäin kuin ulospäin kääntynyt. Yleisesti tätä ei vain ole vielä huomattu, koska yhteiskunta on rakentunut ekstroverttien ehdoilla.*
Luovat ja sulkeutuneet
Cainin teesi on se, että parhaat ideat tulevat yleensä introverteilta. Sosiaalisuutta painottavassa kulttuurissa introverttien ideat jäävät kuitenkin puheliaiden myyntimiesten hyödynnettäviksi. Parhaan idean omii äänekkäin osapuoli.
Automaattisesti oletamme, että kaikkien pitäisi olla enemmän tai vähemmän ekstroverttejä. Kyseessä on kuitenkin samanlainen syrjintä, joka aikoinaan esti naisten etenemisen työelämässä – yhteiskunta menee kaikessa ekstroverttien ehdoilla. Cainin mukaan tämän vinouman takia valtava potentiaali luovaa voimaa jää käyttämättä.
Esimerkiksi ideointia tehdään usein ryhmässä, vaikka silloin pääsevät esiin vain kovaäänisimmät. Moni yritys siirtyy avokonttoriin, vaikka oikeasti työympäristöön kaivattaisiin lisää hiljaisuutta ja rauhaa. Moni johtaja pärjää ekstroversionsa varassa, vaikka todellisuudessa introvertti olisi vastaavassa roolissa parempi vaihtoehto.
Esimerkkejä on monia. Mutta Cainin mukaan lopputulos on aina sama: työelämä on rakennettu suosimaan tietynlaista persoonallisuutta, vaikka siihen ei ole mitään järkevää syytä.
Persoonallisuus, kyvyt ja työympäristö
Edellinen ei tarkoita sitä, että introvertti olisi älykkäämpi kuin ekstrovertti – kyvyillä ja persoonallisuudella ei ole yhteyttä. Mutta kykyjen optimaalinen käyttö vaatii erilaisilta persoonallisuuksilta täysin erilaisen ympäristön.
Esimerkiksi eräs tunnettu yleisälykkyystesti jakaa ihmisiä mielenkiintoisella tavalla. Vaikka pisteet eivät itsessään korreloi persoonallisuuteen, niin testin pitemmässä ja keskittymistä vaativassa versiossa introvertit pärjäävät paremmin, kun taas nopeassa versiossa ekstrovertti on parhaimmillaan.
Tämä tukee vanhaa oletusta, että ekstrovertti kaipaa jatkuvasti enemmän ärsykkeitä ympärilleen, kun taas introvertin tiedonkäsittely toimii parhaiten omassa rauhassa, hitaammalla tempolla. Kummallekin ihanteellinen työympäristö merkitsee hyvin erilaista paikkaa.
Joten, jos jatkossa liika sosiaalisuus ahdistaa, älä huolestu. Sulje ovi, etsi omaa rauhaa ja tee työtä omalla tyylillä. Siihen sinulla on oikeus.
*Kannattaa silti muistaa, että introversio ja ekstroversio ovat saman jatkumon ääripäitä. Ihmiset eivät todellisuudessa jakaudu selvärajaisiin tyyppeihin, vaikka jotkut testit sitä uskottelevatkin. Oikeasti useimmissa meissä on piirteitä molemmista ääripäistä, ja persoonallisuuden piirteen voimakkuus kuvaa keskimääräistä reagointitapaa ympäristöön.
