Kaikki tietävät stereotypian luovasta taiteilijasta. Omintakeisesta hahmosta, joka tekee päätöksiä intuitiolla ja vaistolla. Toisessa äärilaidassa taas on kurinalainen kirjanpitäjä, joka analysoi etukäteen jokaisen siirtonsa. Parhaassa päätöksentekijässä molemmat hahmot yhdistyvät.
Käytännön esimerkkinä voidaan käyttää strategista johtajaa, jonka pitää taipua sekä luovuuteen että kriittisyyteen. Kun otetaan sopivasti luovaa hulluutta ja näppituntumaa, sekoitetaan siihen analyysikykyä ja kriittisyyttä, saadaan täydellinen strateginen johtaja. Juuri oikea balanssi takaa oikeansuuntaiset päätökset.
Tällainen johtaja osaa intuitiivisesti hahmottaa tulevaisuutta, mutta näkee samalla käytännön ongelmat. Hän on riittävän optimisti, jotta uskaltaa ottaa pitkän tähtäimen riskejä, mutta tarpeeksi pessimisti huomatakseen liiketoiminnan karikot. Eli taiteilija ja kirjanpitäjä yhdessä persoonassa. Tällaisessa hahmossa on vain yksi ongelma: sellaista ei ole oikeasti olemassa.
Karu totuus
Totuus alkoi paljastua, kun kehitimme Psyconissa omaa johtamiskäyttäytymiseen liittyvää testiä. Testin tarkoitus oli kartoittaa ajattelutyylejä, piirteitä ja motivaatiotekijöitä. Siis kaikkia niitä psykologisia palikoita, joita hyvän johtamiskäyttäytymisen taustalta löytyy. Päätöksenteon osalta määrittelimme strategisen johtajuuden niin, että siihen sisältyy luova taiteilija ja visionääri, joka yhdistyy kriittiseen analyytikkoon. Yhdessä nämä ominaisuudet edistävät strategista ajattelutapaa ja päätöksentekoa.
Yllätys tuli vastaan, kun ensimmäinen, noin 700 esimiehen vastaukset sisältävä aineisto oli analysoitu. Paljastui nimittäin, että strateginen johtajuus halkesi kahteen osaan. Yhtä aikaa luovaa ja kriittistä ihmistä ei löytynyt, ainoastaan luovia tai kriittisiä. Analyysin mukaan juuri kukaan luova visionääri ei ollut kriittinen, analyyttinen tai korostuneen looginen ajattelussaan. Ja sama päinvastoin: kriittiset analyytikot eivät useinkaan näe mahdollisuuksia omaperäisen luovasti, saati ajattele intuitiivisesti.
Löytö oli sikäli lahjomaton, että menetelmänä oli faktorianalyysi, joka hyvin havainnollisesti näytti, mitkä ominaisuudet vastaajilla kasaantuvat yhteen ja mitkä eivät. Otos oli iso ja harvinaisen monipuolinen, joten sitäkään ei voinut syyttää. Toki yksittäisiä ihmisiä voi olla, jotka pystyvät sujuvasti sekä luovaan että analyyttiseen ajatteluun. Mutta kokonaisuutena ajatellen heitä on pieni vähemmistö, jos sitäkään.
Kaksin aina kaunihimpi
Jälkeenpäin ajatellen tuli tuttu oivallus: olisihan tämä pitänyt tajuta. Ne psykologiset piirteet, jotka testin taustalta löytyvät, ovat usein hyvin kaksinapaisia. Jos olet yhtä, et voi olla toista. Vastaavia kaksinapaisia ominaisuuksia löytyy toki arkiajattelustakin. Joko ihminen on introvertti, ekstrovertti tai siltä väliltä, mutta molempia ei voi olla yhtä aikaa. Tai ehkä joku voi, mutta heitä on niin vähän, että he ovat harvinainen poikkeus.
Mikä sitten on tarinan opetus? Ainakin se, että monimuotoisuus ihmisten persoonallisuudessa on hyvä asia. Parhaimmassa johtoryhmässä tai hallituksessa pitäisi olla edustettuna monta erilaista päätöksentekijää. Kun yhdellä rahkeet loppuvat, voi toinen astua puikkoihin. Yksi toimii parhaiten epäselvässä, arvaamattomassa ja jäsentymättömässä ympäristössä. Toinen taas saattaa olla parhaimmillaan vakiintuneessa ja ennustettavassa markkinatilanteessa, josta hän osaa ottaa kaiken hyödyn irti. Hyvä strateginen johtaminen edellyttää siis kykyä käsitellä monenlaisia tilanteita. Voi jopa olla, että yksittäisten ihmisten vajavaisuudelle löytyy puhtaasti evolutiivinen tausta: mitä useammanlaisia ongelmia ihmiskunta on pystynyt monimuotoisuutensa takia ratkaisemaan, sen paremmin se on selvinnyt olemassaolon taistelussa.
Työnjako on alkanut kehittyä jo luolamiesyhteisöissä. Hyvä strateginen johtaminen on ollut olennainen asia jo tuolloin. Persoonallisuuden suuri varianssi voi olla juuri se tekijä, joka on auttanut ihmiskuntaa selviämään mahdottoman tuntuisista muutoksista.
