Minkälainen on työpaikan vaarallisin sählääjä? Yksi selitys löytyy persoonallisuudesta. Sähläämisen takaa löytyy usein mielenkiintoinen psykologinen profiili.
Suurin osa sähläämisestä työpaikoilla on harmitonta, joskus jopa koomista. Tietyissä, turvallisuuskriittisissä ammateissa sillä on kuitenkin paljon isompi merkitys. Pahimmillaan virheiden ketju voi johtaa omaan tai sivullisten kuolemaan.
Viime aikoina tehdyissä laajoissa meta-analyyseissä on paljastunut, minkälainen psykologinen profiili vaarantaa muut käyttäytymisellään. Ja kääntäen: minkälainen ihminen luo ympärilleen turvallisuutta.
Vaaralliset piirteet
Turvallisuuskriittisiä töitä, vaikkapa tuotantoteollisuudessa, ydinvoimalassa, rautateillä tai poliisissa, on hyvin monenlaisia. Silti taustalla on yllättävän samanlaisia tekijöitä, kun mennään riittävän syvälle psykologiselle tasolle.
Piittaamattomuus säännöistä, riskinottohalu, vastuun työntäminen muille ja päätöksenteon vinoumat vaikuttavat kaikissa näissä ammateissa – ja monessa muussakin. Kun ne viipaloidaan persoonallisuudeksi, älykkyyden osa-alueiksi ja ajattelutyyleiksi, löytyy kaikille yllättävän selkeät vastineet.
Mikä parasta, suurin osa näistä vastineista on mitattavia ja ennustettavia. Vastaavia persoonallisuuden osa-alueita ovat esimerkiksi tunnollisuuden puute, impulsiivisuus ja riskinottotarve. Kognitiivisilla vinoumilla voidaan puolestaan selittää, miksi joku ei opi edes omasta kokemuksesta.
Sopivalla mittauksella voidaan yllättävänkin hyvin ennustaa, kuinka paljon ihminen tekee turhia virheitä työssään, vaarantaa itseään tai muita. Kognitiivisten vinoumien avulla voidaan ennakoida päätöksenteko- ja oppimistyyliä. Kykytesteillä voidaan ennustaa oppimisen tehokkuutta.
Miksi tieto ei muutu toiminnaksi?
Sopiva persoonallisuuspiirteiden, kognitiivisten vinoumien ja kykyjen yhdistelmä on oikein käytettynä äärettömän arvokas. Sen löytäminen auttaa vastaamaan tuhannen taalan kysymykseen, miksi tieto ei aina muutu toiminnaksi.
Niin kauan kuin itse olen ollut alalla, tämä on ollut kaikessa kehittämisessä se suurin kysymys. Jokainen oikeasti tietää, miten pitäisi toimia. Jos tietoa ei vielä ole, se löytyy muutamassa sekunnissa Googlesta. Tiedon puute ei enää vuosikymmeniin ole ollut mikään ongelma.
Teoriassa hienoja valmennusmalleja on varsinkin johtamisen kehittämisessä tuhansia. Mutta kuinka moni niistä oikeasti tuottaa todistettavasti pysyviä, positiivisia vaikutuksia, jotka näkyvät viivan alla?
Sama juttu muissakin ammateissa. Jokainen tietää, mikä vaarantaa turvallisuuden ja mikä ei. Miksi sitten kaikki eivät toimi turvallisesti? Miksi ihmisiä edelleen kuolee turhissa onnettomuuksissa? Ei se tiedon puutteesta ainakaan johdu.
Mistä aloittaa?
Jos mietitään asiaa riskinhallinnan kannalta, niin helpoin ratkaisu on selvä: hyvä henkilöarviointi, jossa mitataan kaikki turvallisuuskriittiset piirteet. Mainostamisen uhallakin on pakko nostaa se ykköskeinoksi, koska muilla ei pääse lähellekään samaa tehoa.
Entä jos ihminen on jo organisaatiossa? Jos ihminen haluaa muuttua, niin tilanne ei ole toivoton. Ainakin se on paljon helpompi kuin sellaisen ihmisen kohdalla, joka ei halua muuttua! Voi kuulostaa triviaalilta, mutta motivaatio on kaikkein tärkein.
Persoonallisuutta, tai varsinkaan omia kykyjä, ei voi juuri muuttaa, mutta virheistä voi oppia. Se kuitenkin vaatii asettumista peilin eteen ja omien varjopuolien tunnistamista – varsinkin niiltä osin, jotka yleensä jäävät meiltä itseltämme piiloon.
Muita apuun
Osaa kehittämistä kaipaavista asioista emme huomaa, osaa emme edes halua nähdä. Tässä kohtaa tarvitaan muita ihmisiä apuun: kollegoita, alaisia, oma esimies.
Eikä tämä ole mitään rakettitiedettä, vaan yksinkertaisimmillaan oman itsetuntemuksen kasvattamista. Se onnistuu esimerkiksi toimivalla 360-mittauksella. Sellaisen avulla on helppo etsiä se osa-alue, jossa käyttäytymisen ja turvallisuuden välinen kuoppa on kaikkein suurin.
Tunnistamisen jälkeen pitää asiaan tarttua tiukasti kiinni ja alkaa muuttaa ihmisiä, käytäntöjä tai molempia. Kuten urheilussakin, tämä vaihe vaatii paljon sitkeyttä ja tuhansia toistoja. Mutta jos sen tekee oikein, jonkin ajan kuluttua positiivisia tuloksia aivan varmasti näkyy.
Jälkeenpäin kaikki onkin sitten helpompaa. Kun turvallisempi ja parempi toiminta on leivottu sisään kulttuuriin, tarvitsee sitä enää vaalia ja ylläpitää. Ja joka päivä muistaa, että se ei ole itsestäänselvyys, vaan isolla työllä tehty saavutus.
Luettavaa:
- Multifaceted Personality Predictors of Workplace Safety Performance: More Than Conscientiousness
- Workplace Safety: A Meta-Analysis of the Roles of Person and Situation Factors
- Influence of Cognitive Biases in Distorting Decision Making and Leading to Critical Unfavorable Incidents
