Useimmat aikuiset tietävät, mitä haluavat. Mutta mistä halut ja tavoitteet oikein syntyvät? Miksi haluamme sitä, mitä haluamme?
Jokainen osaa luetella tärkeimpiä tavoitteitaan ainakin muutaman. Osa niistä on realistisia, kun taas osan on tarkoituskin jäädä toteutumatta. Mutta yhteistä kaikille on, että ne kumpuavat jollakin tavalla ihmisen persoonallisuudesta – joskus jopa perimästä asti.
Temperamentista tavoitteeksi
Jo pienillä vauvoilla näkyy erilainen suhtautuminen maailmaan. Perimä vaikuttaa suoraan esimerkiksi siihen, lähestyykö vauva uusia ärsykkeitä vai vetäytyykö se niistä poispäin. Sama tyyli voi säilyä pitkälle nuoruuteen ja selittää esimerkiksi opiskelu- tai työpaikan valintaa.
Joskus tällaista reaktiota kutsutaan fight/flight-lähestymistavaksi. Aggressiivinen tyyli suhtautuu uuteen ärsykkeeseen haasteena, kun taas väistötaktiikassa otetaan etäisyyttä mahdolliseen uhkaan. Vastaava reagointitapa näkyy sekä ihmisillä että eläimillä.
Kun päättelyä viedään pitemmälle, niin väitän, että tämä reaktio määrittelee paljon myös aikuisiän suuntautumistamme. Vaikka emme huomaisi sitä, tavoitteemme ja koko elämämme voivat muodostua synnynnäisten reagointitapojen ympärille.
Sotimaan vai tietokoneen taakse?
Jos hiukan yksinkertaistetaan todellisuutta, niin kahden erilaisen temperamentin avulla voisi selittää esimerkiksi kahta erilaista valintaa: sotilasuralle tai turvalliseen toimistotyöpaikkaan ohjautumista. Lapsesta saakka turvallisuushakuisesta ihmisestä ei yleensä tule palkkasotilasta eikä riskihakuisesta toimistotyöntekijää.
Jos tavoite on olla aina uusia ärsykkeitä etsimässä ja kokemassa, alkaa turvallinen ja tuttu toimistoympäristö ahdistaa nopeasti. Ja jos elämyshakuisuus ei pääse purkautumaan harrastusten kautta, purkautuu seuraavaksi työsuhde. Miksi istua koneen ääressä, jos Ukrainassa pääsee kiinni todelliseen toimintaan?
Toisaalta taas normaali työympäristökin voi tuntua villiltä, jos haluaa minimoida riskit elämässään ja suunnitella kaiken kymmenen vuoden aikajänteellä. Tässä tapauksessa vakinainen työ omalla mukavuusalueella on varmasti paras vaihtoehto.
Kaikkein impulsiivisimmat, riskihakuisimmat ja aggressiivisimmat ajautuvat usein ammattirikollisiksi. Jos järjestäytynyt yhteiskunta ei miellytä, koulussa menee huonosti eikä kykene erityisen vahvaan empatiaankaan, voi rikollisen ura olla jopa tietoinen tavoite.
Näillä esimerkeillä ei ole tarkoitus perustella tiettyä reagointitapaa muita paremmaksi tai huonommaksi. Eikä niillä ole tarkoitus ottaa kantaa vastuuseen tai vapauteen. Niiden miettiminen on enemmänkin moraalifilosofian kuin psykologian alaa.
Karrikoitu, ehkä lapsellinenkin esimerkki osoittaa – näin väitän – jotakin olennaista ihmisen psyykestä. Siitä, kuinka synnynnäinen temperamentti voi muuttua motivaatioksi ja tämä taas puolestaan kääntyä tietoisiksi tavoitteiksi. Mielenkiintoisinta on, että tämä tapahtuu täysin riippumatta siitä, onko ihminen tästä prosessista itse tietoinen.
Samasta syystä rekrytoinnissa tulisi aina käyttää psykologista henkilöarviointia. Pelkkä haastattelu tai hutaistu kyselylomake eivät kerro mitään siitä, mitä ihminen oikeasti haluaa tai mikä häntä motivoi. Mutta kun tiedetään tavoitteiden psykologinen tausta, voidaan rekrytointipäätöksen tueksi tehdä huomattavasti kestävämpiä ennusteita.
Kuinka johtaja reagoi?
Uusien tutkimustulosten mukaan samantyyppinen fight/flight-reaktio löytyy myös esimiestyössä toimivilta. Suomalaisia esimiehiä tutkittiin kahteen ryhmään jakamalla. Fysiologisen verenpainereaktion perusteella jokainen esimies luokiteltiin aluksi joko haasteita lähestyvään tai välttelevään ryhmään.
Kun nämä tulokset yhdistettiin ulkopuolisten tekemiin 360-arviointeihin, löytyi yllättäen suora yhteys fysiologisen vasteen ja esimiehenä toimimisen välillä. Aggressiivinen haastekäyttäytyminen näytti motivoivan erityisesti muutosjohtajana toimimiseen.
Tämä on tietysti järkeenkäypää, jos asiaa ajattelee tarkemmin. Muutos on aina suuri haaste, joka houkuttelee enemmän uusia ärsykkeitä ja riskejä sietävää ihmistä. Ja vastaavasti vakaassa toimintaympäristössä ja ylläpitävissä rooleissa viihtyvät paremmin turvallisuushakuiset esimiehet.
Tulosten analysointi on vielä kesken, mutta alustavat löydöt ovat äärimmäisen mielenkiintoisia.
