Uraohjaus
Uraohjaus on yksilölähtöinen valmennusprosessi, joka sopii urasuunnittelun, uudelleen suuntautumisen sekä omien vahvuuksien ja motivaation tunnistamisen tueksi. Uraohjaus tukee toiminta- ja työkykyä, vahvistaa ammatillista itsetuntoa ja työnhakuvalmiuksia sekä ehkäisee ongelmien kärjistymistä yksilö- tai työyhteisötasolla.
Uraohjauksesta on paljon hyötyä niin työntekijälle kuin organisaatiolle. Valmentava uraohjaus tukee osaajaa uran käännekohdissa sekä lisää työssä viihtymistä ja motivaatiota. Uraohjaukseen panostaminen myös varmistaa osaamisen säilymisen organisaation käytössä ja lisää henkilöstön hyvinvointia.
Yksilölähtöisen uraohjauksen avulla voidaan
Uraohjaus toteutetaan aina yksilölähtöisesti. Vastuuvalmentaja huolehtii prosessin etenemisestä ja on tukena koko prosessin ajan. Lisäksi käytettävissä ovat myös muut Psyconin asiantuntijat, joilla on laaja kokemus valmentamisesta, henkilöarvioinnista ja rekrytoinnista.
Uraohjauksen kokonaisuus muodostuu moduuleista, jotka valitaan osallistujan tarpeiden mukaan. Moduulit toteutetaan neljän kuukauden sisällä valmennuksen alkamisesta tai erikseen sovitun aikataulun mukaisesti. Valmentaja tukee muutostilanteen hallittua läpivientiä konkreettisten välitavoitteiden ja niiden jatkuvan arvioinnin ja seurannan avulla.
Näin uraohjaus etenee
- Aloitustapaaminen ja tavoitteiden asettaminen.
- Valitaan osallistujan tarpeita vastaavat moduulit.
- Valmennustapaamiset Psyconin toimipisteillä tai etänä.
- Tapaamisten välissä valmennettava tekee tehtäviä, jotka aktivoivat reflektoimaan omia tavoitteita ja mahdollisuuksia.
- Uraohjauksen päätös: käydään läpi valmentajan johdolla uraohjauksen oppeja ja rakennetaan jatkosuunnitelma, joka tukee osallistujan kehittymistä ja eteenpäin suuntaamista.
Uraohjaus tukee muita rekrytoinnin ja valmennuksen palveluita
Organisaation muutostilanteissa on tärkeä pitää huolta osaamisen päivittämisestä ja henkilöstön sitouttamisesta. Tarjoamme myös esihenkilöille ja johdolle tukea muutosten toteutukseen ja läpivientiin.