Psyconin listaamat työelämän trendit nostavat työvoiman saatavuuden ja sitoutumisen vuoden 2023 isoimmiksi teemoiksi

01.02.2023
Jaa

Psyconin Työelämän trendit 2023 listaa kehityssuuntia ja ilmiöitä, jotka vaikuttavat suomalaiseen työelämään tänä vuonna. Trendien keskiössä on uuden työvoiman saatavuus ja olemassa olevan henkilöstön sitoutuminen työnantajaan.

Edeltävät vuodet ovat tuoneet mukanaan mullistuksia, ensin koronapandemian ja sitten Ukrainan sodan muodossa, ja näiden vaikutukset ovat edelleen nähtävissä vuonna 2023. ”Organisaatioiden toimintaympäristöissä tapahtuu nyt muutoksia sekä pitkällä että lyhyellä aikavälillä. Bruttokansantuotteen ennustetaan supistuvan, yksityinen kulutus vähenee, energian hinta kasvaa ja työvoimakustannusten odotetaan nousevan. Reagointi näihin muutoksiin voi edellyttää organisaatioilta toiminnan ja henkilöstön uudelleenjärjestelyjä”, kertoo Psyconin toimitusjohtaja Lauri Luoto.

Myös työelämässä tapahtuu paljon. Työllisyyden odotetaan laskevan lievästi vuonna 2023, mutta toisaalta työvoiman liikkuvuus on varsin vilkasta. ”Työmarkkinoilla tiettyjen osaamisten kysyntä kasvaa ja toisten vähenee. Organisaatiot joutuvat kysymään itseltään, mikä on nopein ja edullisin tapa löytää osaajia alueilla, joilla kärsitään osaajapulasta. Muodostuu aikaisempaa tärkeämmäksi tunnistaa potentiaaleja ja tukea urapolkuja ja uusien taitojen hankkimista niin, että supistuvilta alueilta on mahdollisuus siirtyä niille, joilla työvoiman tarve lisääntyy”, Luoto kuvaa.

Maailmantilanteen kiristäessä taloutta ja työvoimapulan vaikuttaessa osaamisen varmistamiseen on tärkeää tunnistaa ne avainalueet, joille kehityspanostuksia tulisi nyt kohdistaa. Psyconin työelämäasiantuntijoiden kokoama lista nostaa esiin neljä keskeisintä trendiä, joita jokaisessa organisaatiossa tulisi tänä vuonna tarkastella:


Johda monimuotoisuutta

Monimuotoisuuden johtamiskyky synnyttää turvallisuutta ja tuottavuutta työyhteisöön. Diversiteetti kattaa yksilöllisyyden koko paletin erilaisista taustoista neurologiseen kirjoon. Moninaisuuteen orientoitumisessa on eri askelmia ”ei merkitystä meille” -asenteesta aitoon inkluusioon asti.

Huomioimalla erilaisuutta varmistetaan, että kaikki potentiaaliset työntekijät pääsevät antamaan oman panoksensa ja rakentamaan itselleen sopivan uran. Samalla tarpeettomat kapeikot työvoiman saatavuudessa vähenevät.


Panosta potentiaaliin

Osaajapulasta on tullut työmarkkinan uusi normaali, ja ilmiö tulee lähivuosina vain voimistumaan. Jos tilanteeseen ei pystytä reagoimaan, saattaa osaamisen puutteesta tulla organisaation kasvua ja kehittymistä hidastava tekijä.

Näin ollen organisaation olemassa olevan potentiaalin tunnistaminen ja jalostaminen kasvattaa merkitystään osaamisen varmistamisessa. Osaamispääoma tulee varmistaa jo ennakoivasti ja oppiminen ottaa aivan strategian ja toiminnan kehittämisen ytimeen.


Turvaa inhimillisyys

Hyvä ja turvallinen työympäristö tukee työntekijäkokemusta ja sitoutumista. Henkilökohtaisten kuormitustekijöiden, kuten talouden kiristymisen ja vallitsevan sotatilanteen, aiheuttamaan hyvinvointivajeeseen tulee reagoida ennakoivasti eikä pelkillä korjaavilla palveluilla.

Ihmisten tarpeet yhteenkuuluvuuteen ja kohtaamisiin eivät ole tässäkään ajassa muuttuneet. Esihenkilöiltä ja johtajilta edellytetään niin riittävää osaamista kuin aikaa läsnäoloon.


Satsaa pitovoimaan

Työmarkkinassa on aiempaa selvemmin toimialoja ja työnantajia, joiden on vaikeaa saada tarvitsemaansa henkilöstöä, ja niitä, joilla osaajien saatavuus mahdollistaa toiminnan kehittämisen ja kasvattamisen.

Uudet työskentelyn muodot voivat vähentää sitoutumista työnantajaan ja työyhteisöön ja lisätä työpaikan vaihtohalukkuutta. Reagoimalla muuttuneisiin odotuksiin toimintakäytännöillään ja johtamisellaan organisaation on mahdollista parantaa asemaansa osaajamarkkinassa.